Juhani Klaus Kalervo, ystävien ja tuttavien kesken Jussi, on pian 61-vuotias syntyperäinen tamperelainen.
Nuorena Jussi ei tiennyt yhtään mitä haluaisi ammatikseen tehdä, koska oli kiinnostunut todella monista asioista, kuten englannin kielestä, musiikista ja näyttelemisestä. Hän kuului 60-luvun hippeihin, jotka herättivät vanhemmissa polvissa paheksuntaa ja häpeää. Jussi usein muisteleekin, kuinka sukujuhlissa häntä solvattiin pitkästä tukasta ja korvakorusta. Usein sukulaiset piikittelivät, että ihme kun ei ole vielä mekkoa päällä.
Jussi alkoi kirjoittaa musiikkilehti Musaan noin 21-vuotiaana. Musa oli Soundin edeltäjä. Hän muistaa ensimmäisen haastattelunsa, kun Lontoossa ollessaan näki näki kadulla Hawkwindin saksofonistin, Nick Turnerin, ja päätti käyttää tilaisuutensa. Hän kysyi Nickiltä, juttelisiko tämä hänen kanssaan, ja sai Nickin suostumaan erikoislaatuiseen haastatteluun. Noin 30 vuoden jälkeen Jussi pääsi haastattelemaan Dave Brockia, bändin keulakuvaa, Tampereella, Klubilla. Toinen mieleenpainunut haastattelu Jussille oli Jaggerin haastattelu Tukholmassa, jossa oli mukana myös suuri joukko muita erimaalaisia lehtimiehiä. Jussi puhui yhteisessä kyselytilaisuudessa Mick Jaggerin kanssa niin paljon enemmän kuin muut, että Mickin avustaja pyysi Jussia olemaan hetken kyselemättä, että muutkin lehtimiehet saisivat vuoronsa. Tähän Mick kuitenkin itse sanoi, että anna pojan puhua kun hänellä on sanottavaa.Toisin kuin nykyään, 80-luvulla Jussin piti ottaa hastattelun lisäksi valokuviakin, ja kun hän otti Jaggerista kuvia, hän nousi pöydälle seisomaan, jotta saisi kuvia muiden kuvaajien takaa ja saikin ylhäältäpäin todella hienoja kuvia. Sillä reissulla kaikki meni nappiin.
Jussi pääsi Musaan töihin suhteilla 70-luvun alussa. Hänen kolme kaveriaan oli siellä töissä, ja hänet tunnettiin intohimoisena musiikin harrastajana. Jussi pääsi Musan perustajan puheille, ja sai Hawkwind-juttunsa lehden toiseen numeroon. Sen jälkeen häntä pyydettiin levyarvostelijaksi, ja siitähän nuori Jussi innostui. 70-luvun loppulla Musassa vaihtuivat kaikki toimittajat ja tyyli, joten Jussi, alkuperäisten kollegojensa kanssa perusti Soundin. Niihin aikoihin musiikkipiirit olivat sen verran pienet, että kaikki Soundiin kirjoittaneet tunnettiin, joten Soundi alkoi menestyä hyvin, kun taas Musaa ei julkaistu pitkään.
Samaan aikaan, kun Jussi kirjoitti Soundiin, hän oli myös töissä Epe'sissä, joka oli levykauppana edelläkävijä. Sinne levyt tilattiin suoraan ulkomaisista levy-yhtiöistä, joten levyt olivat siellä paljon aikaisemmin, kuin muissa kaupoissa. Vuonna 1978 Jussi jätti Epe'sin, koska hän pääsi Lontooseen teatterikouluun. Näihin aikoihin Jussin elämässä oli rankka jakso meneillään, joten maiseman vaihdos tuli tarpeeseen.
Teatterikoulusta Jussi sai näyttelijän paperit, kahden vuoden opiskelun jälkeen, Alusta saakka teatterikoululaiset tekivät esityksiä ammattinäyttelijöiden kanssa, ja esiintyivät maksavalle yleisölle. Suomesta soitettiin Jussille, ja häntä pyydettiin John Lennoniksi Beatles-kuunnelmaan, jossa esim. Pirkka-Pekka Petelius oli Paul McCartney. Kotimaahansa palattuaan Jussi jatkoi näyttelemistä kuunnelmissa ja tv-näytelmissä sekä teki musiikkiaiheista radio-ohjelmaa. Hän myös kirjoitti koko ajan Soundiin. Noin kolmen vuoden päästä Jussi päätti lopettaa näyttelemisen, koska hän ei halunnut tehdä sopimusta minkään teatterin kanssa, eivätkä aikatalut oikeen taipuneet.
80-luvulla Jussi alkoi keskittyä vielä enemmän musiikkin ja hän aloitti myös kääntämisen, koska englanninkieli oli aina sujunut hyvin. Koska pikku hiljaa puhelinhaastattelut yleistyivät, sai Jussi enemmän hommia. Jussi on kääntänyt mm. Philip Normannin Shout- Beatlesien tarina- kirjan, saman kirjailijan Stones- nimisen kirjan, sekä Bill Flanaganin Rockia sydämestä- teoksen.
90-luvun alussa Jussi alkoi kirjoittaa Tamperelaiseen musiikkijuttuja, joissa hän kuvaili Tampereella esiintyvien artistien musiikkityylejä. Uudistusten takia Jussi kuitenkin sai potkut ja hän päätti ottaa Aamulehteen yhteyttä.
Jussi halusi alkaa arvostella konsertteja, koska kukaan ei arvostellut silloin vielä musiikkia Aamulehteen. Sisukkaan yrittämisen jälkeen Jussi sai tahtonsa läpi, ja vielä tänäkin päivänä tekee samaa työtä.
Nykyään Jussi kirjoittaa joka vuosi Pori Jazz- lehtisen, jota hän on kirjoittanut jo parikymmentä vuotta. Hän kirjoitti pari vuotta Rytmiin, mutta siirtyi takaisin Soundiin, josta oli lähtenyt noin seitsemän vuotta sitten. Hän on myös mukana suomalaisessa, englanninkielisessä Finnish music quarterly- lehdessä, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Aamulehteen Jussi kirjoittaa live-arvostelujen lisäksi myös haastatteluja.
Eniten työssään Jussi nauttii siitä, että saa tyydytystä ainaiseen tiedonjanoonsa musiikkia kohtaan. Aina tulee uutta, koska musiikissa ei ole rajoja. Haastattelut ovat mielenkiintoisia henkilöstä riippumatta, koska oppii tuntemaan heitä ja heidän suhdettaan musiikkiin. Uusien levyjen kuuleminen, ja se, että niitä saa työn puitteista ilmaiseksi, eivät haittaa Jussia sitten yhtään.
Vaikka palkka ei ole kummoinen, ja välillä, varsinkin nyt lama-aikana saattaa olla pulaa töistä, ei Jussi voi ikinä kuvitellakaan luopuvansa töistään, koska hänen rakkautensa musiikkiin on niin suuri.
En voinut ottaa kuvie teknisten ongelmien vuoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti